Rauno Mustonen posted a status
Nov 3, 2023
"Maailmankaikkeudella ei ajateltu olevan ajallista alkua ja loppua. Kaikilla taivaan tapahtumilla oli luonnolliset syynsä ilman jumalallisia tai mytologisia selityksiä. (Shaver 2018 s.15) Astrologia ja meteorologia kietoutuivat tiivisti tähtitieteeseen. Antiikiin kreikkalaiset uskoivat, että tuulen suuntia voitiin ennustaa tähtitaivaan ilmiöiden perusteella. Vaikka tällaisella korrelaatiolla ei ole tieteellisiä perusteita, käsitys oli yleinen hellenistisissä meteorologisissa teorioissa. (Anastasiou et al. 2016a s. 201) Geminos toki selitti kirjassaan, että tähdet eivät aiheuta säätä, vaan ovat sääilmiöiden merkkejä. Esimerkiksi Siriuksen näkyminen aamutaivaalla ennen auringonnousua ei aiheuttanut keskikesän kuumaa säätä, vaan tapahtuma sattuu näkymään siihen aikaan, kun on kuuma. Kreikkalaisten kiinnostus astrologiaan kasvoi voimakkaasti ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. (Evans 1998 s.343). Aveni (2008 s.181) muistuttaa, että sana horoskooppi tulee kreikan kielen sanasta "horoscopos", joka tarkoittaa "tunnin tarkkailijaa", ja sillä viitataan juuri tähtitaivaan havainnoittiin ja sen perusteella tehtäviin ennustuksiin. "

You need to be a member of kristosofia to add comments!