Blogi

Kristosofista filosofiaa

Kristosofista filosofiaa
Perin viisaan tuntuisen otsikon alla on tarkoitus käsitellä elämää ja sen ongelmia ”perinteisen” filosofian tapaan eli nojautumalla ajatteluun eli ihmisjärkeen. Esityksen filosofian tekevät kristosofiseksi ehkä jotkin lähtökohdat ajattelulle sekä myös monet tulokset, joihin tässä päästään ikään kuin päätelmieni kautta, mutta ko. tulokset olen saanut Kristusviisauden opettajilta.

ELÄMÄN PERUSIDEA
Peruslähtökohtana on, että elämän tai koko olemassaolon perusidean on oltava itsessään ristiriidaton ja koko ilmennyksen kuljettava tätä ideaa kohti. Toisin sanoen elämä on pohjimmil¬taan hyvä, jonka mukaiseksi ja jota kohti kaikki muuttuu tai kehittyy. Todellinen hyvä perimmäi¬sessä mielessä on siis sama kuin elämän perusidean mukainen.
Olemassaoloa itseään ei siis aseta mitenkään kyseenalaiseksi, vaan koska on olemassa jonkinlainen tajunta, joka tätäkin kirjoitusta suoltaa, niin ainakin se ja sen havainnot ovat olemassa. Elämän ylläpitäminen ja luominen ovat hyviä, koska elämää on ja se on varmasti perusidean mukaista. Myös ymmärtäminen voidaan ajatella havainnoksi. Jos on olemassa lukijoita, jotka tätä lukevat, lienee muitakin tajuntoja olemassa, ja se siitä. Kristosofisesta kirjallisuudesta löytyy kyllä teoksia, jotka selittävät maailman ja ihmisen rakennetta ja kehitystä, mutta nehän eivät kuulu suoranaisesti aiheeseen.
Onko sitten olemassa elämän perusideaa? Ajattelun (ja havaintojen) kauttahan pyritään näkemään, kuinka elämän ilmiöt toimivat tiettyjen sääntöjen eli ideoiden mukaisesti. On siis olemassa pienin sääntöjen joukko, joka kuvaa parhaiten inhimilliselle tajunnalle sen tiedostaman todellisuuden. Niin kutsuttu yhtenäiskenttäteoriahan olisi sellainen, jos rajoittuisimme vain fyysis-energiseen maailmaan, ja jos ko. teoria olisi keksitty. Nyt ei rajoituta siihen vaan otetaan mukaan kauneus ja muutkin arvot, jotka ainakin itse tiedostan hyvin todellisena osana maailmankaikkeutta. Näenkin elämän perusidean nimenomaan arvomaailmana, etiikkana, moraalina tai henkeä, jota elämä seuraa. Tajunnan laajentuminen eli kehittyminen on siis myös hyvää, koska se tuo elämän perusidean aina vain paremmin ymmärrettäväksi ja siten myös toteutettavaksi.
Fyysis-energistä maailmaa käsitellään tässä enemmänkin ilmennyksenä, ottamatta mitenkään kantaa sen perusolemukseen, vaan ymmärrettynä elämän perusidean tiedostamista moninaisemmassa muodossa kuin sellaisenaan (henkenä). Moraalinen totuus on kuin runo ja fyysinen taas kuin proosaa. Idea on runo ja havainnot proosaa, josta voi löytää idean. Ilmennyksestä voimme löytää tien sisempiin todellisuuksiin. En siis luonnollisestikaan pysty todistamaan mitään vaan antamaan vain eräänlaisen tavan hahmottaa maailmaa ja kokea sen hyvyyttä järjen kautta, ja ehkä ymmärtämään paremmin Vuorisaarnan viittä käskyä, joiden on sanottu olevan lähtöisin itse elämästä.

KEHITYS
Toinen vastaantuleva lisätarkastelua vaativa käsite edellisestä kappaleesta on kehitys, jonka idea pohjaa selvästi havaintoihin, jotka kulkevat parempaan suuntaan. Voisiko elämää olla ilman kehitystä? Eikö elämä ole juuri elämää, että siinä tapahtuu uuden luomista, kehitystä, sillä muutoinhan meillä olisi vain konemaista liikettä.
Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella hieman ulottuvuuksia. Normaali ja luonnollinen tapa mieltää aineellista maailmaa kolmiulotteisena (pituus, leveys, korkeus). Esimerkiksi värin voimme ajatella vain kohteen ominaisuutena emme uutena ulottuvuutena, koska se ei vaikuta kohteen sijaintiin tai tilavuuden muutokseen mitenkään. (Tämä ei tietenkään aivan pidä paikkaansa, mutta on järkevämpää valita toinen käsite ulottuvuudeksi, joka kuvaa väriäkin tiettyjen muiden ominaisuuksien vallitessa. On hyvä muistaa myös sanonta: ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Paremmin tämän havaitsee esim. ominaisuuden lämpötila kanssa.) Kehitys tekee mahdolliseksi ymmärtää siitä riippuvia käsitteitä kuten liike, muutos, energia jne. Jotta tajunta tiedostaisi liikettä, se tarvitsee muistin, joka lieneekin jonkinlaista todella nopeaa energiaa (eetteriä), liikettä. Liikettä onkin mahdotonta ymmärtää aineena, tarkastelevasta erillisenä möhkäleenä, vaan tarvitaan uusi käsite, aika. Aika on toki määritelty liikkeen kautta, joten on aivan sama, kumpaa käytämme, mutta tavan mukaan käytämme sanaa aika neljännestä ulottuvuudesta. Tila-aika-avaruushan on neljän ulottuvuuden maailma.
Aikaa tarvitse käsittää pelkästään tarkastelijasta erillisenä ulottuvuutena vaan liikkeen, muutoksen nopeampana (sisäisempänä) suorittamisena eli taitona, kykynä, ominaisuutena, muistina. Jos ajattelemme vaikka lukemista, kuinka se oli aluksi hyvin hidasta tavaamista ja sittemmin nopeaa lukemista. Saman liikkeen (lukemisen) suorittaminen osataankin tehdä nopeammin. Se on tajuavan yksilön kehittynyt ominaisuus. Tajuava yksilö on muuttunut, kehittynyt toisenlaiseksi, nopeammaksi. Se onkin oikeastaan juuri oleellista, ei kaikki, mitä olemme lukeneet ja havainneet lukemisharjoittelun alettuamme. Vain oleellinen kuuluu elämän perusideaan.
Nopeutumisenhan voimme havaita kaikessa kehityksessä. Voimme kuvitella, kuinka kauan kesti ensimmäisen kerran ennen kuin eläimestä kehittyi ihminen. Nyt ihmissikiö kertaa tuon kehityskulun 9 kuukaudessa. Meillä on mukanamme siis menneisyys, josta tulemme myös tietoiseksi aikanaan. Nyt voidaan ymmärtää olevan tajunnasta, sen laadusta kiinni, kuinka se hahmottaa (tai liikuttaa) 4-ulotteista maailmaa. Mikä liikkuu ja kuinka, onkin kovin epämääräistä nykyisessä hiukkasfysiikassa, mutta ihmishavainnon perusteella kappaleet ja niiden liikkeet näyttävät hyvin selväpiirteisiltä. Itse asiassa johan kolmannenkin ulottuvuuden tajuaminen tarvitsee aivojen tulkintakeskusta muuttamaan kaksiulotteiset näköhavainnot kolmiulotteisiksi. Mutta eikö (2-ulotteinen) havaintokin ole eräänlaista tajuntaa. Eikö ajatuskin ole hienoa liikettä, jonkinlaisen energian käyttöä. Ehkä kaikki onkin vain mielenhallintaa, tajunnan taitoa, hallittua liikettä, parhaimmillaan elämän perusidean tiedostamista, joka ei ole sidottu mihinkään tiettyyn ulottuvuuslukuun tai ilmennystapaan, vaan on sovellettavissa kaikkeen mahdolliseen.
Mitä lähemmäs elämän perusideaa tajunnassamme jollakin tavalla pääsemme, sitä enemmän maailmaan voimme vaikuttaa eli sitä suuremman ilmennyksen tajuntamme hallitsee. Nyt ehkä voimme aavistaa elämän perusidean etsinnän merkityksen.
On muuten hauska huomata, että aika ymmärretään jatkuvana katkeamattomana ulottuvuutena varmaankin siitä syystä, että se havaitaan mittarissa (kellossa), jossa jokin (viisari) kulkee ympyrässä (loppumattomasti). Tila-avaruudessa sen sijaan voidaan sanoa olevan tyhjä kohta, jos siinä ei ole (oikeammin ei havaita) mitään. Tarkempi tarkastelu tuntuu kuitenkin aina osoittavan, että jotakin siellä sittenkin on, kuten esim. jonkinlaista tilan ja olemassaolon ylläpitävää energiaa. Tuntuukin siltä, että mitään, niin pientä (tilaa) ei löydy, jossa ei olisi mitään, yhtä vähän kuin niin suurtakaan, että sen ulkopuolella ei olisi mitään. Elämä on kaikkialla, mitä voimme havaita.
On siis hyväksyttävä tosiasia, että olemassaololla ja kehityksellä ei ole rajoja, ja kehityksen ohessa luodaan aina jotakin uutta, tajunnalliset olennot ovat luovia jumalia. Toisaalta jokainen tajunta kokee elävänsä ilmennyksessään (kehossaan) ulkonaisessa maailmassa, jossa se hallitsee kehoaan suoremmin ja ympäristöä vain välillisesti, se itse ei ole kaikki maailmassaan. Myöskään oman kehon hallinta ei ole täydellistä. Näinhän on esim. päivätajunnassa fyysisellä tasolla tai unitajunnassa, jossa ilmennys on muuttuvaisempaa ja sen ajatellaan olevan ihmisen alitajunnan luomaa. Keho voi olla siis moniulotteinen. Kaikkialla on kuitenkin minä (tajunta) ja maailma (ympäristö) sen ulkopuolella, missä jokin muut (tai muu) tajunnat hallitsevat. Voi tietysti olla olentoja, jotka eivät pysty havaitsemaan ympäristöä. Kaiken ilmenneen voidaan ajatella olevan jonkin tajunnan (hämäränkin) ilmennystä.

VAPAUS JA PAHA
Missä mielessä ihmisellä on ns. vapaa tahto? Onko tajunta sinänsä vapaa? Se tietysti riippuu mihin sitä vertaa. Fyysiseen (karkeimpaan) ilmennykseen verrattuna tajunta on paljon vapaampi, koska se voi kuvitella tekevänsä sellaista, johon se ei fyysisessä ilmennyksessään pysty. Maailma, jossa kuvitelmat elävät, voidaan siis tulkita ilmennykseksi (astraalimaailma). Ihmisen tajunnasta voi siis kuoria paljon sisempiä ja hienompia ilmennystasoja, kunnes jää vain ikään kuin tahto, joka määrää mitä seuraavaksi tehdään sen eri kehoissa. Tuo tahto on siis oikeastaan minä ja se on vapaa tekemään päätöksiä kehoissaan tehtävistä liikkeistä rajoissa, jotka ympäristö sille asettaa. Tämä tahto voi olla kylläkin kovin häilyväinen ja konemaisesti riippuvainen ilmennyspuolistaan. Voisi sanoa että tahto on sitä voimakkaampi ja selvempi, mitä lähempänä se on elämän perusideaa. Me siis päätämme kaikilla tasoilla rakennammeko onnen ja rakkauden maailmaa vai kärsimystä, mutta itse joudumme niissä elämään.
Entä ns. paha, mitä se on? Pahalla tarkoitetaan lähinnä kehittymättömyyttä, ei sellaista, joka voisi uhata elämää ja sen perusideaa itseään. Hyvähän määriteltiin elämän perusidean mukaiseksi toiminnaksi, joka vie kohti koko ilmennyksen kohti tätä ideaa. Mikä on sitten yksilön oman kehon suhde muiden kehoihin? Kehojen avulla voidaan vaihtaa informaatiota tajuntojen kesken ilmentämällä (toimimalla) ja havaitsemalla. Ilmentämistä voi tietenkin olla kahta tyyppiä. Ensiksi hyvää (kehittävää), jossa tajunta vaikuttaa kehoonsa tavalla, joka kehittää ympäristöä, ja toiseksi pahaa (tuhoavaa), jossa tuhotaan ympäristöä. Tappaminenhan on silloin pahinta, sillä se estää tajunnan ilmenemisen pitkähköksi ajaksi (kunnes uusi keho luodaan).
Ihmisten käsitykset ulkomaailmasta ovat varsin samanlaisia, mutta siitä mikä on oikein eli hyvää eli elämän perusideasta, tulkinnat vaihtelevat suuresti. Tulisiko pyrkiä aina ja välittömästi vaikuttamaan mahdollisimman paljon ja suureen osaa ulkomaailmasta hinnalla millä hyvänsä? Näinhän on toimittu maailmassamme enimmäkseen näihin päiviin asti. Moni on pyrkinyt hallitsemaan ja konfliktin sattuessa pahin vaikuttaja on voittanut ja hallinnut eli rajoittanut ympäristöä tehokkaimmin. Mutta aina on tullut myös jokaista hallitsijaa vahvempi ja vienyt vuorostaan vallan. Paha on hallinnut toistaiseksi maailmaa. On ollut siis kovin lyhytnäköistä käyttää kovaa voimaa, väkivaltaa, vallan eli ilmentämisen maksimaaliseen saavuttamiseen. Väkivalta on tuhoamista, ja se mikä elää tuhoamalla, kuluttaa loppuun tuhottavan ja kääntyy tuhoamaan lopuksi itseään. Esimerkiksi jos jonkin petoeläinlajin saaliseläimet loppuvat, niin pedotkin kuolevat, ehkä syömällä toisiaan. Tasapainotilanteessahan petoja voi olla vain tietty määrä saaliseläimiä kohti. Tietty ns. tuho fyysisessä maailmassa kuuluu elämään, sillä kehityksessä ensin muuttuu tajunta ja sitten myös fyysinen olemus, vanhan muodon on kuoltava ennen kuin uusi voi syntyä. Toisaalta muodonmuutos näyttää vanhan muodon häviöltä ja uuden syntymiseltä. Kehitys, liike on kuolemaa ja syntymistä. Mutta tuho, joka ei synnytä uutta parempaa, ei ole elämän perusidean mukaista ja siten vain väliaikaista, sillä aikanaan tullaan näkemään myös uuden käytännön syntyminen ja voitto, joka ei tietenkään pohjaudu tuhoamiseen. On siis viisasta havainnoida ensin, mikä kehittää ja mikä tuhoaa ennen toimimista.
Jatkuva (kasvava) hallitseminen ei siis voi perustua kaikkiin keinoihin vaan juuri niihin, joiden avulla maailma on syntynyt. Näin ollen maailmankaikkeus laajenee ikuisesti ja on jatkuvaa uuden luomista tavalla tai toisella. Koska yksilöitä on paljon, on toimintamallin oltava sellainen, ettei siihen sisälly toisten vahingoittamista tai pakottamista vaan ehkä aivan päinvastoin. Kehothan ovat kommunikointia varten, oppiaksemme ja opettaaksemme elämän perusideaa toinen toiselle. Opetusta on tietysti monenlaista, inspiroivaa ja varoittavaa esimerkkiä annetaan, joista jälkimmäistä tarvitaan niin kauan, että viimeinenkin väärän esimerkin antaja löytää uuden tavan. Kaikki kääntyy loppujen lopuksi kehitykseksi. Jos tekee väärin, ei etene, ja vasta kun tekee oikein, pääsee eteenpäin. Elämä asettaa tekemisellemme ja vapaudellemme rajat. Jos ilmennetään hyvyyttä, niin mahdollisuudet vain kasvavat, mutta jos tehdään pahaa, niin seuraukset rajoittavat entisestään vapautta. Ihmisten on opittava luomaan elämän perusidean mukaisesti, jolloin heistä tulee vapaampia, voimakkaampia olentoja, luovia jumalia. Ollakseen hyvä opettaja, yksilön on löydettävä oikea idea, ja toteutettava sitä inspiroivana esimerkkinä. Ihmisille annetaan toki paljon sellaistakin esimerkkiä, jota he eivät edes esimerkiksi osaa mieltää vaan pitävät sitä ikään kuin vain luonnollisena olemassaolona, esim. maaplaneettaa, aurinkoa jne. Niiden varassa kuitenkin ihmisten elämä on mahdollinen, ne ikään kuin hoivaavat ihmisiä.

MORAALI
Mikä on moraalin maailma? Onko se ulkoinen vai sisäinen? Tietysti sisäinen, sillä fyysinen taso käsittää vain esineitä, liikkeitä jne. Sielullinen (astraalinen) taso on ajattelun ja tuntemisen taso. Se ei sinänsä kerro, mikä on hyvää ja pahaa. Vasta henkinen taso liikkuu perimmäisen hyvyyden eli moraalin alueella. Siellä on mahdollista päästä selvyyteen elämän perusideasta ja todellisesta (ei rajoittuneesta) hyvästä. Hienompien tasojen elämää voidaan siis ilmentää karkeammilla tasoilla. Tärkeintä on siis olla hyvä sisäisimmällä tasolla, koska se ilmennetään uloimmille tasoille. Asiat, jotka on mainittu hyviksi, ovat seuraavat:
Hypoteesi 1: Elämän perusidea on ristiriidaton,
Hypoteesi 2: Elämän luominen ja ylläpitäminen on elämän perusidean mukaista,
Hypoteesi 3: Sisimmän tason (tajunnan) laajentaminen ja kehittäminen (kohti elämän perus
ideaa) ovat elämän perusidean mukaista.
Viimeisestä hypoteesista on useita seurauksia:
Seuraus 1: Ulommat tasotkin muuttuvat elämän perusidean mukaiseksi, sillä ei ole järkevää
ilmentää muunlaista toimintaa, koska se johtaa myös sisimmän tason rajoituksiin ja
pois elämän perusideasta.
Seuraus 2: Olento kohoaa tajunnassaan taso tasolta kohti Luojaansa eli Jumalaa (Logos).
Ts. Jumala luo jatkuvasti omaa kuvaansa.
Seuraus 3: Kehittyessään olennon vapaus lisääntyy kohti Jumalan luomisen vapautta.

VUORISAARNA
Nyt voidaan katsoa, kuinka Pekka Ervastin luomat Vuorisaarnan käskyt ovat em. kanssa sopusoinnussa.
Ensimmäinen käsky: ”Älä suutu.” Ole rauhallinen, hallitse itsesi ja tunne ympäristösi. Suuttuminenhan on tuhoava asenne monellakin tasolla toista kohtaan, joten se ei ole edes hypoteesin 2 mukaista.
Toinen käsky: ”Älä ole ajatuksissasikaan epäpuhdas.” Ole puhdas ennen kaikkea sisäisesti, siten olet ulkoisestikin. Epäpuhdas on siis kauniimpi muoto pahasta. Tämä on miltei sama kuin hypoteesi 3 ilmaistuna vain sielullisella tasolla. Näillä viidellä käskyillähän määritellään elämän perusidea moraalisella eli henkisellä tasolla.
Kolmas käsky: ”Älä vanno vaan ole aina tosi.” Ilmaise aina parasta mitä sinussa on. Tämä paras on varmasti aina totta eikä valhetta. Älä sido itseäsi valoin mihinkään, sillä et voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, vaan pyri aina vain totuuteen, hyvään. Tämä on miltei sama kuin seuraus 1 sielullisella ja henkisellä tasolla.
Neljäs käsky: Älä ole pahaa vastaan. Älä usko, että pahalla voi saavuttaa jotain hyvää. Älä anna houkutella itseäsi pahaan edes silloin kuin sinua kohti ollaan pahoja. Tämä on todella ihmeellisen nerokas lause, joka pitää sisällään kaikki 3 hypoteesia.
Viides käsky: Älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Rakastaminenhan todella estää sotimisen, jos vain jotenkin kykenee ymmärtämään rakkauden tai hypoteesin 1. Näin ei ole tapahtunut, joten ”älä sodi”, joka on lähes kuten hypoteesi 2, on pitänyt lisätä tähän. Rakastamisenhan Pekka Ervast on kuvannut haluksi tehdä toinen onnelliseksi. Onnihan on seurausta elämän ristiriidatto¬muudesta (hypoteesi 1), joten hypoteesi 3 ja seuraus 1 tuovat rakkaudenkin hyvän pariin. 

Toteankin lopuksi, että nuo Vuorisaarnan 5 käskyä ovat täydellisin elämän perusidean ilmaus, mitä olen koskaan tavannut.

E-mail me when people leave their comments –

You need to be a member of kristosofia to add comments!